Sitoutuminen tuo turvaa

Sain vinkin eräältä mieskaverilta, että toiminnasta pitäisi kertoa enemmän niin, ettei sitoutuminen pelottaisi mukaan tulevia vapaaehtoisia. Vastaukseni oli, että emmehän me vaadi sitoutumaan esimerkiksi tietyksi ajaksi ja toiminnasta viestittäessä kerrotaan aina kivoista jutuista, joita mieskaverit ja lapset tekevät. Mitä siis tarkoitat? No, pieni asian pyörittely johti tämän tekstin kirjoittamiseen.  

Mieskaveritoiminnassa sitoudutaan ihmiseen

Mieskaveritoiminta on siitä erikoista vapaaehtoistoimintaa, ettei sen keston pituutta määritellä, kun tullaan mukaan toimintaan. Tutkimusten mukaan ennalta määritelty ajanjakso auttaa vapaaehtoistoimintaan mukaan lähtemiseen. Ennalta-arvattavaa, selkeää, ketterästi mukaan ja helposti pois, kun siltä tuntuu, lyhyitä vapaaehtoiskeikkoja, sitoutumista yhteen tapahtumaan kerrallaan – tällaiseen vapaaehtoistoimintaan ihmiset kuulemma lähtevät mielellään mukaan. Projektimaisuus siis viehättää nykyihmistä. Halutaan tehdä hyvää, mutta mieluiten mahdollisimman helposti, kalenteria kuormittamatta.  

Mieskaveritoiminta ei ole tällaista, vaan se on elämää, vähän arvaamatonta, osapuolista riippuvaa, heittäytymistä ihmissuhteeseen. Ja vaatii myös sitoutumista. Sitoutumista siihen ihmissuhteeseen, haavoittuvuuteenkin, joka liittyy ihmisten kanssa olemiseen, pelkoon ettei kelpaakaan tai ole riittävästi.

Mieskaveritoiminta herättää monissa halun auttaa. Motiivina toimintaan tulemiseen saattavat olla omat lapsuuden kokemukset ja sieltä saattavat myös kummuta vaatimukset itselle. Lapselle ei haluta tuottaa pettymystä. Ihmissuhdetta ei voi kuitenkaan ennakoida eikä voi tietää, miten kaveruus muotoutuu lapsen kanssa ennen suhteen aloittamista. 

Kaveruus voi olla monenlaista

Mieskaveritoiminnassa pidetään kaveruutta lähes pyhänä asiana. Kaveruus antaa tilan sille, että mieskaverit ja lapset muodostavat omannäköisiään kaverisuhteita sen sijaan, että olisi tarkkaan määriteltyä, minkälaista tämä vapaaehtoistoiminta on. Kaveruus voi olla todella monenlaista. Ei kavereiden kanssa sovita, että ollaan kavereita vuosi tai kaksi tai viisi vuotta. Ja toisaalta joskus jonkun kanssa kaveruus on harrastamista säännöllisesti ja joskus tapaamista ja soittelua silloin tällöin, joidenkin kanssa ollaan kavereita lyhyt aika ja tiet vievät erilleen, joidenkin kanssa ollaan kavereita koko elämän ajan.  

Mieskaveritoiminnassakin kaveruudet muotoutuvat omanlaisikseen. Jotkut tapaavat säännöllisesti tiettynä päivänä aina samaan kellonaikaan, jotkut soittelevat ja sopivat tapaamisia parin viikon välein tai kerran kuukaudessa. Jotkut kaveripareista harrastavat vaikka kalastusta ja käyvät viikonlopun mittaisilla kalaretkillä. Jotkut viettävät kesälomalla pidemmän ajan yhdessä, joillekin kesä tarkoittaa taukoa tapaamisista, koska molemmilla on paljon menoja. Tärkeintä on se, että kaveruus on molemminpuolista, vastavuoroista, molemmille mielekästä ja yhteisistä toimintatavoista on sovittu, niin että on selvää, mitä kaveruudelta voi odottaa. 

Aikuiset kantavat vastuun

Mieskaveritoiminnassa oman sävynsä kaveruuteen tuo tietysti se, että toinen on aikuinen ja toinen on lapsi. Se on myös kiinnostava haaste: miten suhde voi olla yhtä aikaa tasavertainen ja sellainen, jossa aikuisella on aikuisen vastuu ja lapsella tilaa olla lapsi? Kun aikuinen on lapsen kaverina, on aikuisella suhteessa aikuisen velvollisuudet. Vaikkapa tähän sitoutumiseen liittyen – kaveruuden kestoa ei ole määritelty, mutta lapsen elämästä ei tule kadota ilman keskustelua ja syiden kertomista. Lapsi etsii itsestään syytä, jos tärkeä aikuinen katoaa yllättäen elämästä.

Lasten äideillä on myös aikuisen vastuu tässä toiminnassa. Äidin tehtävä on tukea mieskaverin ja lapsen kaveruutta, antaa palautetta mieskaverille, varsinkin silloin kun lapsi on pieni. Äidin tehtävänä on myös suhtautua vastuullisesti toiseen aikuiseen, joka antaa aikaansa hänen lapselleen. 

Sitoutumista heittäytymiseen

Mieskaveritoimintaa on järjestetty jo yli 30 vuotta. Kaveripareja on vuosien aikana syntynyt satoja. Osalla mieskavereista on ollut useita pikkukavereita, joista on kasvanut lopulta aikuiskavereita: roolit vaihtuvat, ja pikkukaverista voi tulla apu vanhenevan mieskaverin elämään. Jotkut kaveruussuhteet muuttuvat etäkaveruudeksi, kun elämä vie eri suuntiin.

Joskus kaveruus ei kestä elämässä vastaan tulevia haasteita. Tällaisia voivat olla muutto toiselle paikkakunnalle, perhesuhteiden muutokset, sairastuminen tai luottamuksen menettäminen. Voi käydä myös niin, ettei yhteyttä synny, tai se tuntuu hankalalta. Silloin pitää ottaa asia puheeksi ja vetää tilanteesta yhteinen johtopäätös. Kaikki tämä vaatii sitoutumista toimimiseen vastuullisella tavalla, josta lapselle jää hyvä kuva aikuisten tavasta hoitaa asioita. 

Sitoutuminen tässä toiminnassa liittyy enemmän ihmissuhteeseen ja heittäytymiseen kuin ajalliseen sitoutumiseen. Onko se sitoutumista ollenkaan, jos ottaa nuoremman kaverin mukaan tekemään asioita, joita muutenkin tekisi? Tavallaan ei ja toisaalta kyllä, mutta sitoutuminen ei ole raskasta ja kuormittavaa. Sitoutuminen on palkitsevaa ja luo turvaa kaikille osapuolille. 

Tervetuloa mukaan!