Meidän perheellä on mieskaveri

Kuulin ensimmäisen kerran Mieskaveritoiminnasta aikapäivät sitten ja mielestäni se kuulosti tosi hyvältä. Siinä vapaaehtoinen mies alkaa kaveriksi lapselle, jonka lähipiirissä ei ole miestä.

Kun lapseni täytti viisi, tein mieskaverihakemuksen lapselleni. Oli loppukesä 2020 ja koronarajoitusten vuoksi odotin, että tulee kestämään pitkä aika, ennen kuin kuulisin takaisin sopivasta vapaaehtoisesta. Oli mukava yllätys, että sain Pienperheyhdistyksen mieskaveritoiminnasta viestiä jo vuodenvaihteessa sopivasta vapaaehtoisesta. Sovin mieskaverin kanssa kahvitreffit, jolloin tutustuimme toisiimme ja kerroin perheestämme.

Lapsen ja mieskaverin ensimmäinen tapaaminen olikin sitten pian sen jälkeen ja kaveruus on jatkunut tänne asti. Yleensä lapseni ja mieskaveri puuhailevat keskenään täällä kotonamme tai pihalla tai lähtevät sitten käymään jossain ajelulla. Heillä on aivan omat puuhansa ja hauskaa vaikuttaa olevan. Tapaamisia on enemmän silloin, kun sopii aikatauluihin, ja välillä voi olla vähän pidempi tauko.

Itse olen varttuneempi vanhempi ja on hienoa, että poikani pääsee leikkimään mieskaverin kanssa vähän rajumpia leikkejä ja puhumaan miesten juttuja. On hienoa, että lapsellani on elämässäni aikuinen, jonka kanssa ei tarvitse tehdä mitään tavoitteellista, vaan voi höpsötellä. Lapsi odottaa tapaamisia paljon ja mieskaveri on hänelle selvästi kova juttu. 

Itselleni on tosi arvokasta, että lapsellani on yksi aikuinen enemmän elämässään. Vaihdan itsekin välillä kuulumisia mieskaverin kanssa, mutta hän on ensisijaisesti lapseni ystävä. Kun mieskaveri tulee kylään, saan itselleni tauon tekemisen keksimisestä ja voin tehdä jotain omia juttujani. Tällä tavoin myös minä saan hengähdystauon.

Suosittelen mieskaveritoimintaa siitä kiinnostuneille, sekä vapaaehtoisille että perheille. Meidän perhe on saanut tästä tosi paljon.